Blogissa ruoditaan tapahtumia ja kuulumisia sosiaali- ja terveydenhuollon maailmasta. Kirjoittajien tarinat ja kuulumiset sijoittuvat tai ainakin sivuavat niin työ- kuin opiskelijaelämää.

Suvin matkassa

Kesän kynnyksellä (27.4.2011)

Heipä hei pitkästä aikaa… On ollut niin raskas kevät, ettei ole yksinkertaisesti jaksanut kirjoittaa, mutta nyt kun lumet on sulaneet ja linnut laulaa, niin voimia on tullut kovasti touhuta muutakin kun töitä.

Kesälomat lähenee, mutta sijaisia ei näy missään. Eli hoitajapula alkaa näkyä jo nyt. Eläkkeelle jää lähivuosina satoja hoitajia ja heidän tilalleen tarvitaan kipeästi uusia hoitajia. Meille sanottiin aikanaan, että tulee pula hoitajista, silloin naurettiin, että niin varmaan, mutta se on totisinta totta!

Kevääseen on mahtunut paljon surua, mutta onneksi monta kivaa ja rattoisaakin hetkeä. Siitä kuuluu suurin kiitos SuPer-nuorten reissuille. Tuli käytyä kolmen viikon sisällä Tallinnassa ja Tukholmassa kivassa seurassa ja niin sitä taas tuli voimia jaksaa työssä.

Aurinkoisia kevätpäiviä ja Railakasta Vappua!

-Suvi-

Ammatinvalinnan aika (2.3.2011)

Se on taas se aika vuodesta jolloin valitaan ammattia. Lukio tai peruskoulu on päättymässä ja pitäisi tietää mikä minusta isona tulee? Kuinka moni 16-19-vuotias sen voisi tietää?

Itselläni tuosta on aikaa jo 12 vuotta, mutta muistan hyvin kaiken sen miettimisen ja hakuoppaan lukemisen. Päivääkään en ole katunut lähihoitajaksi ryhtymistä. Kuitenkin itsekin mietin nykyisin, tahdonko tehdä tätä eläkeikään asti? Onneksi sosiaali- ja terveysalalla on paljon vaihtoehtoja erilaisten työpaikkojen suhteen. Lähihoitajia kun työskentelee esimerkiksi sairaaloissa, kouluissa, päiväkodeissa, asumispalveluissa ja kuntoutuskeskuksissa. Ainakin vaihtoehtoja riittää, jos haluaa lähteä kokeilemaan uutta.

Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa alaa tai suuntautumista, eikä valinta ole täysin lopullinen minullakaan vielä. Nyt nautin hoitajan työstä ja katson itsekin mitä elämä tuo tullessaan.

Kyselkää nuoret tutuilta hyvät ja huonot puolet alasta mitä aiotte lähteä opiskelemaan, näin minä tein aikanaan. Ei muuta kun onnea valintaoppaiden äärelle. Ja kauniita kevättalven päiviä!

-Suvi-

Kuoleman kohtaaminen (10.2.2011)

Hoitotyössä joutuu väistämättä tekemisiin kuoleman kanssa. Monesti kysytään tottuuko siihen? Omasta mielestäni siihen ei totu, mutta oppii ajattelemaan elämää eri tavalla. Kuolemahan on väistämätön ja siihen törmää usein vanhustyössä. Olen lähihoitajaurani aikana kohdannut kuolemaa useasti ja jostain syystä olen joka kerta ollut tilanteessa yksin. Yksin kotikäynnillä, yksin yövuorossa tai yksin iltavuorossa.

Nyt kuolema tuli taas kylään. Mutta sehän on odotettavissa, kun hoitaa keski-iältään yli 80-vuotiaita. Nyt mietitytti vaan se, miten yksin vanhukset ovat. Ei ole välttämättä enää elossa omaisia, jos et ole ollut naimisissa eikä ole omia lapsia. Ei ole ketään kuka hoitaisi asiat. Ei kukaan tule katsomaan viimeisinä hetkinä. Ensin on yksinäinen vanhuus ja sitten yksinäinen kuolema.

Ymmärrän nyt miksi jotkut ovat hoitajistaan niin onnellisia, kun on se joku tuttu ja turvallinen, joka on saattanut hoitaa jo vuosiakin. Käy säännöllisesti, pitää huolen asioista ja kampaajakäynneistä, juttelee kuulumiset ja kertoo maailman asiat. Onneksi meitä hoitajia on ja koko ajan meitä tarvitaan lisää.

-Suvi-

Kuka on jouluna töissä? (24.12.2010)

Vuosi lähenee loppuaan, ja työpaikoilla on tehty joululistoja ja mietitty kuka on jouluna töissä?
Yleensähän joulun pyhien vuorot lankeavat nuorille hoitajille ja sijaisille. Harvoin on halukkaita vapaaehtoisia. Itse valmistuin 2000-luvun alkupuolella ja sen jälkeen olen ollut kaikki joulut töissä ja yleensä ilta- tai yövuoroissa. No eihän se silloin haitannut, kun olin perheetön. Kahdeksan joulua olen nyt ollut perä jälkeä töissä ja toisaalta minua ei harmita, hienoja muistoja on kertynyt. Yhdessä työpaikassa pukeuduimme työkavereiden kanssa tontuiksi ja toimme asiakkaille jouluiloa laulamalla joululauluja töitä tehdessämme. Jotkut asiakkaat muistelivat sitä mukavaa joulua vielä juhannuksenakin.

Jouluyö on taas jotenkin mieleenpainuvin olla valveilla, se on aina ollut rauhallisempi, kuin mikään muu yö koskaan. Varmaan joulurauha on laskeutunut ja suonut levollisen unen asiakkaille. Mikä sen ihanampaa joulussa onkaan, kuin saada iloa niille sairaille, vanhoille ja apua tarvitseville ihmisille, että he unohtavat oman pahan olonsa ja nauttivat edes sen pienen hetken.

Eräänä jouluaattona olin aamuvuorossa ja menossa joulupäivänäkin aamuvuoroon, joten en lähtenyt ajamaan kotipaikkakunnalle siinä välissä. Illalla yksinäni ajattelin, että lähdenpä käymään työpaikalla ja siellä oli juuri käynyt joulupukki muoreineen. Voi sitä riemua mikä tuli jo käytävällä vastaan! Se oli aikuisikäni paras joulu. Ei se aina niin kamalaa ole juhlapyhinä töissä olla, vaikka varmasti joskus päähän ottaakin.

Pitää kuitenkin muistaa, että vaikkei nuorella hoitajalla ole puolisoa tai lapsia, saattaa hänellä olla muuta perhettä, joka joskus kaipaa häntä samaan joulupöytään. Eniten minua ainakin on loukannut, jos joku on sanonut, että ethän sinä tarvitse vapaata kun ei sinulla ole ketään kotona odottamassa.

Tänäkin jouluna olen töissä. Toivoin aamuvuoroa aatoksi, että saisin syödä perheen kesken ensimmäistä kertaa aikuisiällä jouluaterian.

Lämmintä joulunaikaa!

-Suvi-

Työ palkitsee kiitoksilla (17.11.2010)

Nämä pimeät syysaamut eivät taida olla minua varten. Mieli tekisi jäädä lämpimään peiton alle, eikä lähteä loskaan ja räntäsateeseen taivaltamaan. Jokainen pimeä aamu kellon soidessa viideltä tuntuu tältä, mutta onneksi aina kuitenkin nousen ja lähden. Työpäivät ovat niin palkitsevia.

Pieni sana voi pelastaa monta kertaa sen pimeän aamun. Mummeli sanoo kiitos vaikka aluksi narisikin joka asiasta. No ei kai vanhuksienkaan mieli näinä pimeinä sateisina harmaina päivinä voi olla kovin mahtava. Ja kenelle muulle he purkavat sitä pahaa mieltä kun hoitajalle, joka tulee aamulla ensimmäisenä ajamaan ylös sängystä. Niinhän minäkin kitisen kotona miehelle, ”kun taas on pakko nousta ja lähteä, eikö voisi olla kotona ja nukkua?”

Onneksi kuitenkin tälläkin viikolla tuli joka aamu lähdettyä. Päiväni, tai oikeastaan koko viikkoni pelasti asiakkaan aito kiitos siitä kun tulin töihin. Ja toisen asiakkaan huoli illalla, että pärjääthän sinä tuolla kelissä kun on pimeää ja liukasta ja vielä sataakin! Itse en ole 100-prosenttisen varma pystyssä pysymisestäni, mutta vakuutan, että kyllä minä pärjään. Hyvää yötä!

Seuraavana aamuna saman asiakkaan luo mennessä soitan ovikelloa ja toivotan heleästi huomenet, asiakas huudahtaa iloisesti, pääsit ehjänä kotiin ja vielä takaisin töihin vaikka sinulla on sitä matkaakin. Tuumasin tälle mummelille ” Taivalsin läpi tuulen ja tuiskun nähdäkseni sun…”.   Ja kumpikin nauraa kutkatettiin.

Ei nämä pimeät työ aamut niin pahoja olekaan. Ja se pieni sana auttaa jaksamaan päivästä toiseen. Kiitos kun kävit auttamassa.

Ja taas sitä jatketaan matkaa tuulessa ja tuiskussa.

-Suvi- 

Arvostan.fi-bloggaaja Suvi esittäytyy (20.10.2010 )

Olen Harlinin Suvi, vuosimallia 1983 oleva lähihoitaja Pieksämäeltä. Kotoisin olen Rautalammilta ja Pieksämäellehän tulin vain kouluun vuonna 1999. Lähihoitajaksi valmistuin 2002 Sisälähetysseuran oppilaitoksesta mielenterveys- ja päihdetyön koulutusohjelmasta. Olen ensimmäisiä nuoria lähihoitajia, jotka pääsivät opiskelemaan suoraan peruskoulusta lähihoitajaksi. Valmistumisen jälkeen työskentelin eripituisissa sijaisuuksissa monenlaisissa työpaikoissa ja erilaisten asiakasryhmien parissa.
 
Perheeseeni kuuluu tuore aviomies, Mikko-kissa ja pitkäkarvainen collie Robi. Asun maalla vanhassa ihanassa omakotitalossa, joka oli heräteostos vuosi sitten.

Harrastuksiini kuuluu aktiivinen AY-toiminta. Olen SuPerilainen henkeen ja vereen. Toimin Pieksämäen SuPerin ammattiosaston sihteerinä, opiskelijavastaavana eli SuPer-opona, nuorisovastaavana ja webmasterina. Lisäksi olen valtakunnallisessa SuNu-työryhmässä. Toimin myös STTK:n paikallistoimikunnan puheenjohtajana. Kuuluu harrastuksiini myös zumba ja lukeminen. AY-toiminta auttaa jaksamaan työssä, joka ei ole aina ruusuilla tanssimista.

Työskentelen lähihoitajana Haukivuoren kotihoidossa Mikkelin kaupungilla. Pidän työstäni, koska se on vaihtelevaa ja hoidat asiakkaan kokonaisvaltaisesti. Opiskeluaikaan ajattelin, että kotihoitoon en ainakaan koskaan mene töihin, mutta useampaan kertaan olen nyt jo kotihoidossa työskennellyt ja todennut, että se on minun juttuni!

Sitä en tiedä mikä minut sai hoitoalalle, koska en enää sitä muista. Tiesin ihan pienestä tytöstä asti, että isona olen hoitaja – en edes ajatellut muita vaihtoehtoja. Joskus olen miettinyt, että mitä tekisinkään, jos en olisi hoitaja. Pienenä kuljin pieni lääkärinlaukku mukanani ja kuuntelin ihmisten sydämiä ja paikkasin hienoilla laastareilla toisten haavoja, siitä kai se sitten lähti.

Rankkaahan hoitotyö on, mutta myös antoisaa. Kyllä monta kertaa on tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin, mutta se on aina ollut vain hetkellinen väsymyksestä johtuva ajatus.

-Suvi-